Rasterointi ja Värioppi

Rasterointi

Rasteri on tekniikka, jota käytetään painotuotteissa värien esittämiseen pienten rasteripisteiden avulla.

Harmaasävykuvassa mustien rasteripisteiden koko tai etäisyys määrittää, näkyykö kohdassa ihmissilmälle tummaa vai vaalean harmaata.

Neliväripainamisessa jokainen painoväri rasteroidaan erikseen ja rasteripisteiden yhdistelmät muodostavat tarvittavat värisävyt.

Rasterointi tyypit

Amplitudimoduloitu rasterointi:

• Perinteinen rasterointi, joka yleisin käytössä oleva. Rasteripisteiden koko vaihtelee sävyn mukaan ja niiden välinen etäisyys pysyy vakiona.

Taajuusmoduloitu rasterointi:

• Stokastinen rasterointi, jossa pisteet ovat saman kokoisia, mutta etäisyys vaihtelee sävyn mukaan.

Erikoisrastereita:

• Viivarasteri
• Jyvärasteri

Rasterin linjatiheydet

Painettavan paperin ominaisuudet vaikuttavat linjatiheyteen. Mitä huokoisempi paperi on, sitä enemmän se imee väriä itseensä ja siitä johtuen rasterin linjatiheys on oltava harvempi, jotta väriä ei tule paperille liikaa.

Sanomalehdissä käytettävä rasteri on linjatiheydeltään 40 l/cm.

Arkkipainotuotteissa käytettävä linjatiheys on 60-70 l/cm päällystetylle paperille painettaessa.

Rasterikulmat

Kun painetaan usealla värillä samaan aikaan rasterikulmien oltava oikein, jotta ei synny moiré-kuviota.

Tavallisin kulmitusten yhdistelmä:

• Syaani 15°
• Magenta 75°
• Keltainen 0°
• Musta 45°

Rasteripisteen kasvu

Kun painoväri imeytyy paperiin, rasteripiste kasvaa, joten kuvan tummuminen pitää ennakoida kuvankäsittelyssä.

Rasteroiminen

Tehdään nykyään kirjapainoissa RIP:ssä (Raster Image Processor).

Tulostettava aihe, jonka kaikista osaväreistä tehdään oma bittikarttakuva, jonka resoluutio on sama kuin tulostimessa (esim. 2540 dpi).

Tämä bittikartta tulostetaan painolevylle. Ripattu painokarttakuva sisältää kaiken tarvittavan datan työn tekemiseen.

Rasterin historiaa

Kirjapainotaidon alkuvuosina kuvat esitettiin viivakuvina. Kun valokuvaus kehittyi, tuli tarve pystyä painamaan valokuvia sanomalehtiin. Aluksi valokuvien rasterointiin käytettiin reprokamerassa lasilevyä, mihin oli hiottu uria ristikon muotoon. 

Sittemmin siirryttiin käyttämään muovikalvoa, jossa oli 50% rasteri. Tuota kalvoa kutsutaan kontaktirasteriksi.

Värioppi

Käsittelee värejä ja niiden käyttöä. Väriopin avulla pyritään selittämään ja mallintamaan väri-ilmiöitä.

Värejä tutkitaan mm. fysiikan, kemian, fysiologian, neuropsykologian sekä tietojenkäsittelyn avulla.

Värioppiin liittyy myös ihmisen värinäkökyky, värisokeus ja ne asiat, jotka eivät vastaa muiden lajien kuin ihmisen värien näkökykyä.

Oppi on keskeinen osa koulujen väriopetusta ja maalaustaidetta, jossa tukeudutaan ennen muuta Johann Wolfgang von Goethen ja Johannes Ittenin luonnontieteen vastaisiin väittämiin.

Keskeiset käsitteet:

• Päävärit: keltainen, punainen ja sininen
• Vastavärit: punainen-vihreä, oranssi-sininen ja keltainen-violetti

Väriopin historiaa 

Antiikin Kreikassa pohdittiin jo värejä. Aristoteleen väriä koskevilla ajatuksilla oli pitkään arvovaltainen asema. 

Uuden näkökulman väreihin toi Isaac Newton teoksessaan Opticks vuonna 1704. Hänen vaikutuksestaan fysiikasta ja optiikasta tuli tärkeä osa värioppia. Siinä valo ja valon väri ovat tärkeitä värin selittäjiä. Goethe julkaisi oman värioppinsa vuonna 1810, osin vastaväitteenä Newtonille.

Luonnontieteellisen tutkimuksen läpimurrot toivat 1800-luvulla värioppiin lisää uusia näkökulmia. Fyysikko ja lääkäri Thomas Young esitti tutkimuksillaan vuonna 1802 värien fysiologisia ulottuvuuksia. Niiden pohjalta fysiologi Hermann von Helmholtz kehitti värien näkemisen kolmiväriteorian, niin sanotun Young–Helmholtzin-teorian.

Kemisti Michel Eugène Chevreul toi tutkimuksillaan vuonna 1839 värikontrastit ja värien vuorovaikutusilmiöt yleiseen tietoisuuteen ja ne vaikuttivat erityisesti ranskalaiseen maalaustaiteeseen.

James Clerk Maxwell esitti vuonna 1873 teorian sähkömagneettisesta säteilystä. Maxwell teki kokeita värillisillä värinegatiivikuvilla. Hänen ansiostaan muun muassa värierottelutekniikka ja kolmivärikuvien valmistustekniikka, niin sanottu värireproduktio koki läpimurron.

Uudet väriopilliset tutkimustulokset vaikuttivat merkittävästi mm. Ranskassa 1800-luvun loppupuolella alkaneen taiteellisen ilmaisun vallankumoukseen, sekä kuvataiteen väriopin kehitykseen. 

Ehkä voimakkain vaikutus oli Chevreul´n esille tuomilla värikontrasti-ilmiöllä. Nämä innoittivat myös saksalaisen taide-, taideteollisuus- ja arkkitehtuurikoulun, Bauhausin opettajina toimineita Johannes Itteniä ja Josef Albersia. Sekä Ittenin että Albersin kirjoittamissa värin käytön oppaissa esitetyt näkemykset vaikuttivat ja vaikuttavat nykyisinkin paljon maalaustaiteeseen painottuvan väriopin opetukseen.

Lähde: Wikipedia ja http://www.notepad.fi/Sanasto/R.html